Leo Bergman

Eduskuntaan

Olen Leo Bergman, 29-vuotias diplomi-insinööri -humanisti Helsingin Kalliosta. Ammatiltani olen liikkeenjohdon konsultti ja toimin työn ohella varavaltuutettuna Helsingin kaupunginvaltuustossa. Lisäksi vaikutan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä kaupunkilaisten palveluihin. Olen ehdolla kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä Liberaalipuolueen listoilta.

Pyrin eduskuntaan, koska haluan vaikuttaa Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiin kysymyksiin. Miten robotisaation ja tekoälyn aiheuttamiin muutoksiin yhteiskunnassa ja työelämässä on varauduttu? Mitä eläkejärjestelmällemme pitäisi tehdä? Miten säilytämme tärkeät julkiset palvelut veropohjan muuttuessa, kun väestö ikääntyy? Miten työelämän kannustinloukkuja puretaan siten, että yhteiskunnan turvaverkot säilyvät? Mitä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tulee tehdä? Koen, että minulla on annettavaa näiden kysymysten ratkaisemiseksi.

Päätavoitteeni

Yritys- ja maataloustukien huomattava vähentäminen

Miljardien tuhlaaminen yritysten tukemiseen samalla kun koulutuksesta leikataan, on järjetöntä, ja syy tälle älyttömälle perinteelle on ainoastaan poliitikkojen taipuminen lobbareiden edessä. Maataloustuet taas eivät ole huoltovarmuutemme edellytys, joten niitä voi ja pitää vähentää.


Perustulon ajaminen

Työelämä muuttuu teknologisen kehityksen myötä yhtä pirstaleisemmaksi, joten sosiaaliturvajärjestelmämme on muututtava samaan tahtiin. Työnteon on oltava aina kannattavaa, ja siksi tarvitsemme joustavan turvaverkon takaamaan kansalaisten toimeentuloa.


Ilmastonmuutoksen torjuminen markkinatalouden keinoin

Emme ole saaneet hiilidioksidipäästöjä kunnolla kuriin, koska saastuttaminen ei ole maksanut mitään. Tämän on muututtava. On luotava taloudelliset kannusteet siirtyä pois fossiilisista polttoaineista, ja se onnistuu verottamalla niitä rankemmin niin maan pinnalla kuin ilmassa. Tuotetaanko tulevaisuuden energia ydinvoimalla, aurinkopaneeleilla, vai tuulivoimalla on kysymys, joka tulisi antaa markkinoiden ratkaistavaksi – poliitikoiden tulisi vain tehdä saastuttavat vaihtoehdot päästöttömiä kalliimmiksi.